RESERVIERUNG

Bellevue

Ravintola Bellevue on Suomen, Euroopan ja jopa maailman vanhin yhtäjaksoisesti Venäjän ulkopuolella toimiva venäläinen ravintola. Bellevue perustettiin 1917 toukokuussa 12 – 13 päivänä (tieto otettu tutkimalla Helsingin kaupungin kirjaston lehtilukusalissa olevia vuoden 1917 Helsingin Sanomia ja niissä olevia ravintola- ja kahvila ilmoituksia. Tuolloin ei varsinaisesti ravintoloilla ollut nimeä, lukuun ottamatta esim. Kappeli, Seurahuone. Oli erilaisia kahviloita ja ruokaloita. Tutkimuksissa löytyi ilmoitus toukokuulta 1917: KAHVILA AVATAAN UUDENMAANKADULLE. Ja koska meillä on jo ollut tieto, että Bellevue on ollut ensimmäiset 5 vuotta kahvilana, otimme tuon tiedon meille todesta.)

Ravintola Bellevuen perustaja oli Eestiläinen Grigori Pavloff, joka oli Venäjän armeijan palveluksessa matruusina samoihin aikoihin kuin Marsalkka Mannerheim. Grigori oli naimisissa suomalaisen Huldan kanssa ja he saivat kaksi lasta: pojan, joka kuoli sodan viimeisissä taisteluissa Äyräpäässä ja tyttären, Marjan. Marja oli taitava sellisti.

Pavloffit asuivat Rahapajankadulla ravintolan yläkerrassa ja kun kiinteistö vapautui 1922, Grigori siirsi kahvilansa näihin tiloihin ja samalla Bellevue sai nimensä. Bellevue on ranskaa ja tarkoittaa ”kaunista maisemaa”. Tuohon aikaan, 1922, ei tässä ollut juuri muuta kuin tuo edessä oleva puistomme ja meri; kaunis maisema. Noihin aikoihin venäjällä puhuttiin paljon myös ranskaa. Ranska oli esim. hovikielenä ja ylimystö käytti myös ranskaa puhekielenä venäjän ohella. Näillä on varmaankin ollut vaikutusta, kun Grigori on nimennyt ravintolansa.
Alkuaikoina (tämä on myös tarinaa) ruoat valmistettiin Pavloffin kotona ja tuotiin sieltä alakertaan asiakkaille. Keittiönsä ravintola sai suuressa laajennuksessa 1930 luvulla, jossa se toimi moitteettomasti aina vuoteen 1988 asti.

Grigori ei ollut aivan nuhteeton liikemies, mutta ahkera ja taitava hän oli siinä mihin ryhtyi. Grigori oli usein pidätettynä kieltolain aikana salakuljetuksesta. Hän hallitsi Dannyn isoisän Algot Niskan kanssa suvereenisti Helsingin pimeäkauppaa ja salakuljetusta. Bellevue oli tuolloin tunnettu ”kovan teen” ravintola. Täältä meiltä lähti salakuljetuskäytävä, joka johti varmaankin tuohon lähellä olevaan kanavaan. Bellevue oli avoinna, kun Helsinkiä pommitettin. ”Muistan syöneeni täällä sota-aikana kanaviillokkia ja pullaa äitini kanssa”, muisteli eräs iäkäs mummo tässä taannoin. Tämä lie mahdollista, sillä Grigorilla oli Espoon Bembölessä maatila, jossa hänellä oli mm kanala.

Marsalkka Mannerheim oli vakiovieraita Bellevuessa. Hän oli tietoinen Grigorin ruoanlaittotaidoista ja usein hänet nähtiinkin täällä. Kun Marsalkka saapui, Grigori pikapikaa haki kotoaan gramofonin ja erään tietyn levyn, jota soitettiin toistuvasti Mannerheimille. Tuo levy on täällä meillä kuultavana. Olemme saaneet kyseisen levyn Pietarin Mannerheim-tutkijalta ja professorilta Leonid Vlasovilta C-kasettina ja olemme teettäneet siitä tähän päivään soveltuvan kopion, jota soitamme Teille päivittäin. Vlasov on tutkimuksissaan selvittänyt että Mannerheimilla on ollut suhde kyseisen laulajattaren kanssa 1931, ja että laulajatar on kuollut 1932. Laulun nimi on Sumuinen aamu. Nuotit ja sanat, jotka olemme kehystäneet tauluksi, olemme saaneet Yleisradion toimittajalta Eila-Maija Mirolybov’ta.

Rouva Ragni Rissanen on 4:s Bellevuen omistaja. Rouva Rissasen aikana olemme saaneet Michelin-suositukset.

MENU


LOUNAS


VIINILISTA


GALLERIA

OTA YHTEYTTÄ


OTA YHTEYTTÄ

Bellevue

Rahapajankatu 3 – 00160 Helsinki

Tel: +3589179560

E-mail: info@restaurantbellevue.com

 

Aukioloajat

Tiistai-Perjantai: 11:00-23:00
Lauantai: 17:00-23:00
Sunnuntai-Maanantai: suljettu

Pe 26.5.2017 poikkeusaukioloaika 17:00-23:00